Luku 3. Henkilökohtainen apu

a) Henkilökohtaisen avun saamisen edellytykset ja palvelun järjestäminen esim. palveluun käytettävien tuntien lukumäärä ?

Vammaispalvelulain 8 c§ mukaan henkilökohtaisella avulla tarkoitetaan vaikeavammaisen henkilön välttämätöntä avustamista kotona ja kodin ulkopuolella. Henkilökohtaisen avun tarkoitus on auttaa vaikeavammaista henkilöä toteuttamaan omia valintojaan 1) päivittäisissä toimissa; 2) työssä ja opiskelussa; 3) harrastuksissa; 4) yhteiskunnallisessa osallistumisessa; tai 5) sosiaalisen vuorovaikutuksen ylläpitämisessä.

Henkilökohtaisen avun järjestäminen edellyttää kuitenkin, että vaikeavammaisella henkilöllä on voimavaroja määritellä avun sisältö ja toteutustapa.

Henkilökohtaista apua järjestettäessä vaikeavammaisena pidetään henkilöä, joka tarvitsee pitkäaikaisen tai etenevän vamman tai sairauden johdosta välttämättä ja toistuvasti toisen henkilön apua suoriutuakseen em. 1-5 toiminnoista eikä avun tarve johdu pääasiassa ikääntymiseen liittyvistä sairauksista ja toimintarajoitteista.

Henkilökohtaista apua on järjestettävä päivittäisiä toimia, työtä ja opiskelua varten siinä laajuudessa kuin vaikeavammainen henkilö sitä välttämättä tarvitsee.

Muita toimintoja varten henkilökohtaista apua on järjestettävä vähintään 10 tuntia lain voimaantulosta 1.9.2009 lähtien 31.12.2010 saakka ja vuonna 2011 30 tuntia kuukaudessa, jollei tätä pienempi tuntimäärä riitä turvaamaan vaikeavammaisen henkilön välttämätöntä avuntarvetta.

Lain 8§d 4 momentissa säädetään siitä, että henkilökohtaisen avustajan työsuhteeseen tulisi pääsääntöisesti palkata perheen ulkopuolinen henkilö. Avustajana ei siis voisi toimia vaikeavammaisen henkilön puoliso, lapsi, vanhempi, isovanhempi tai muu läheinen eli avopuoliso tai samaa sukupuolta oleva elämänkumppani, ellei sitä erityisen painavasta syystä olisi pidettävä vaikeavammaisen henkilön edun mukaisena.

Henkilökohtainen apu on nykyisen henkilökohtainen avustaja -järjestelmän tavoin tarkoitettu mahdollistamaan vaikeavammaisen henkilön itsenäistä elämää sekä kotona että kodin ulkopuolella. Tämä tavoite ei kaikissa tilanteissa täysin toteudu, jos lähiomainen toimii henkilökohtaisena avustajana. Lisäksi avustajan työnantajana toiminen aiheuttaa helposti jääviys- ja ristiriitatilanteita, jos kysymyksessä on perheen sisäinen työsuhde. Vajaavaltaisten henkilöiden kohdalla ongelmat liittyvät myös edunvalvontasuhteesta aiheutuviin tilanteisiin, jos vajaavaltaisen vaikeavammaisen henkilön huoltaja tai edunvalvojana toimiva omainen samalla tulisi työsuhteeseen päämiehensä kanssa.

Erityisen painavan syy palkata omainen tai muu läheinen henkilö avustajaksi voisi kuitenkin olla esimerkiksi äkillinen avuntarve, kun vakituinen avustaja sairastuu tai hänen työsuhteensa päättyy. Omaisen tai muun läheisen palkkaaminen avustajaksi voi olla perusteltua myös silloin, kun perheen ulkopuolisen avustajan löytäminen osoittautuu vaikeaksi. Vammaan tai sairauteen liittyvät erityiset syyt voivat niin ikään johtaa siihen, että on vaikeavammaisen henkilön edun mukaista, jos omainen tai muu läheinen henkilö toimii avustajana. Tällaisia tilanteita voi syntyä toimintakykyyn voimakkaasti vaikuttavissa vammoissa ja sairauksissa, joita ovat esimerkiksi ALS ja muut etenevät lihassairaudet, pitkälle edennyt MS-tauti sekä vaikeat traumaattiset aivovammat. Avustajalta edellytetään silloin muun muassa vaikeavammaisen henkilön fyysisen motoriikan hallintaa sekä vaikeimmissa tilanteissa eleiden ja tunnetilojen tulkintaa. Säännöksessä oleva rajaus ei estä jatkamasta voimassa olevia työsuhteita, joissa omainen tai muu läheinen henkilö on vakiintuneesti toiminut vaikeavammaisen henkilön avustajana, jos tilannetta voidaan pitää vaikeavammaisen henkilön edun mukaisena.

Vaikeavammaisen henkilön omainen tai läheinen, joka poikkeuksellisesti toimii häneen työsuhteessa olevana henkilökohtaisena avustajana, ei luonnollisesti voisi hoitaa samaa tehtävää kunnan kanssa tekemänsä omaishoitosopimuksen perusteella.

Ehdotettu rajaus selventää eroa omaishoidon ja henkilökohtainen avustaja -järjestelmän välillä. Henkilökohtainen avustaja on vaikeavammaiselle henkilölle itsenäisen ja omista valinnoista lähtevän toiminnan mahdollistaja. Omaishoitoon sen sijaan sisältyy selkeä hoivan ja hoidon elementti, joka ei lähtökohtaisesti kuulu avustajajärjestelmään. Ehdotettu muutos merkitsee, että omaishoito olisi ensisijainen tukimuoto tilanteessa, jossa omainen tai muu läheinen henkilö pääasiallisesti huolehtii vaikeavammaisen henkilön hoidosta ja huolenpidosta.

b) Kuka saa palvelua - tietyt vammaisryhmät ?

Henkilökohtaiseen apuun kuuluu vaikeavammaisen henkilön välttämätön avustaminen päivittäisissä toimissa, työssä, opiskelussa, harrastuksissa, yhteiskunnallisessa osallistumisessa ja sosiaalisen vuorovaikutuksen ylläpitämisessä. Palvelu on tarkoitettu diagnoosiin ja ikään katsomatta sellaisille vaikeavammaisille henkilöille, jotka vammansa tai sairautensa vuoksi tarvitsevat välttämättä ja toistuvasti toisen henkilön apua näistä toimista selviytyäkseen.

Lain 8c§ 3 momentissa säädetään, että henkilö on henkilökohtaisen avun suhteen vaikeavammainen, jos hän pitkäaikaisen tai etenevän vamman tai sairauden johdosta välttämättä tarvitsee toisen henkilön apua em. 1-5 toimista suoriutumiseksi. Lisäksi edellytetään, että avuntarve on toistuvaa. Tällä tarkoitetaan sekä määrällisesti runsasta, jatkuvaluonteista ja vuorokauden eri aikoina ilmenevää että myös määrällisesti vähäisempää mutta kuitenkin toistuvasti ilmenevää välttämätöntä avuntarvetta.

Palvelun saamiseen on kuitenkin kolme rajoitusta

• Jos avun tarve perustuu pääasiassa normaaliin ikääntymiseen liittyviin sairauksiin ja toimintarajoitteisiin, siihen on vastattava muilla sosiaali- ja terveyspalveluilla.

• Henkilökohtaisen avun luonteeseen kuuluu se, että avun tarvitsijalla on voimavaroja määritellä avun sisältö ja toteutustapa.

• Kunnalla ei kuitenkaan ole erityistä velvollisuutta palveluasumisen eikä henkilökohtaisen avun järjestämiseen, jos vaikeavammaisen henkilön riittävää huolenpitoa ei voida turvata avohuollon toimenpitein

c) Kuinka henkilökohtaista apua haetaan   -   kuinka usein hakemus uudistetaan ?

Henkilökohtaisen avun palvelua haetaan kunnan sosiaalitoimistosta. Henkilökohtaisen avun tarve arvioidaan vammaispalvelun palvelusuunnitelman tekemisen yhteydessä. Palvelusuunnitelma

ja siinä määritetty henkilökohtaisen avun tarve voidaan tarkistaa määräajoin ja aina jos palveluntarve muuttuu.

d) Palvelun kustannusjako valtion, kunnan ja muiden tahojen välillä ?

Henkilökohtainen apu on avun saajalle maksutonta.

Hallituksen esityksessä (166/2008) todetaan, että peruspalveluohjelman mukaan uusista ja laajenevista tehtävistä aiheutuviin menoihin valtionosuus on vähintään puolet. Menettely on otettu käyttöön vuoden 2010 alusta osana rahoitus- ja valtionosuusjärjestelmän uudistusta. Lakiuudistus tuli voimaan vuoden 2009 syyskuun alusta ja on samansisältöisenä voimassa myös vuonna 2010. Kyseessä ei siten ole sellainen tehtävä, josta aiheutuviin menoihin valtionosuus vuonna 2010 olisi vähintään puolet. Tämän suuruinen valtionosuus maksetaan kunnille sen sijaan vuoden 2011 kustannuksiin siltä osin kuin ne johtuvat henkilökohtaisen avun vähimmäistuntimäärän korotuksesta, joka tapahtuu vuoden 2011 alusta.

e) Henkilökohtaisen avun järjestäminen, päivittäiset toteutussuunnitelmat mukaan luettuna sijaisjärjestelyt ?

Kynnys ry:n yhteydessä toimiva Assistentti.info on julkaissut henkilökohtaisen avun palvelukuvauslomakkeen[1]. Tässä lomakkeessa on esitetty keskeiset asiat, jotka tulee huomioida henkilökohtaista apua järjestettäessä ja avun tarpeen suunnittelussa niin henkilökohtaisen avustajan työnantajalle, kuin kunnalle tai yksityiselle yrityksellekin.

Henkilökohtaisen avun sijaistarve on huomioitava palvelusuunnitelmaa laadittaessa. Sijaisia on mahdollista saada myös yksityisen palveluntuottajan tai kunnan toimesta.

f) Avustajan koulutus, kokemus ja muut ominaisuudet työntekijänä sekä työympäristöön liittyvät kysymykset ?

Henkilökohtaista avustajatehtävää varten ei edellytä nykyisellään alalle pätevöitymistä koulutuksen avulla. Asiasta on kuitenkin keskusteltu ja Assistentti.info on organisoinut koemielessä henkilökohtaisen avustajakoulutuksia yhteistyössä kuuden ammattikorkeakoulun kanssa. Kyseessä on ollut 52 tunnin kurssitus niin työnantajille kuin avustajille. Kunnat maksavat avustajien osallistumisen kursseille, joten tästä ei muodostu ylimääräisiä kustannuksia.

g) Laadunvalvonta ?

Henkilökohtaisen avun laadunvalvonnasta ei ole olemassa virallisia määräyksiä. Mikäli vammainen henkilö ei itse toimi avustajan työnantajana vaan palvelu on organisoitu kunnan tai yksityisen palveluntuottajan toimesta laadunvalvonta tapahtuu jälkikäteen eli palvelusta tehdään valitus sosiaalilautakunnalle, hallinto-oikeuksille tai korkeimmalle hallinto-oikeudelle. Suomen vammaispalvelukäytäntöä ohjaa periaatteessa maan oikeuslaitos, joka linjaa kuntien antamista päätöksistä oikeat käytännöt, joita kuntien tulee sittemmin noudattaa. Tapio Räty on julkaissut aiheesta kattavan oikeustapauskirjan[2].

Laadunvalvontaa on luonnollisesti myös se, että julkaistaan hyvät käytännöt tyyppistä aineistoa, joiden suuntaviivoja toivotaan palveluntuottajien noudattavan. Assistentti.info on ollut myös tässä suhteessa aktiivinen. Lisäksi hyvistä käytännöistä tullaan tuomaan esimerkkejä vuoden 2011 alussa Sosiaaliportissa (www. sosiaaliportti.fi) julkaistavassa Vammaispalvelujen käsikirjassa.

Oman ongelmansa tulee lähitulevaisuudessa muodostamaan henkilökohtaisen avun palvelut, jotka toteutetaan ostopalveluina mm. käyttäen palveluseteliä. Tämän palvelumuodon tuotteistamista ja laatua tullaan selvittämään mm. Espoon kaupungin vetämässä SITRA-hankkeessa[3].

h) Vaikuttako henkilökohtainen apu muihin vammaisen henkilön palveluihin kuten kotiavun saamiseen ?

Henkilökohtainen apu on oma itsenäinen palvelunsa, joka arvioidaan ja joka riippuu vain henkilön tämän lakisääteisen palvelun tarpeesta. Näin henkilökohtainen apu ei vaikuta muihin vammaisen henkilön tarvitsemiin palveluihin.

i) Voiko henkilökohtaisen avun saaja kerätä avustustunteja ?

Tällä hetkellä ei ole mitään virallista ohjetta siitä, voidaanko henkilökohtaisen avun tunteja kerätä ja käyttää myöhemmin muun muassa, jos siihen olisi suunnitellusti tai äkisti tarvetta. Käytäntö näyttää olevan tässä suhteessa varsin väljä. On todennäköistä, että asiasta tullaan lähitulevaisuudessa keskustelemaan.

j) Voiko yksi avustaja avustaa useampia henkilöitä ?

Suomessa ei ole lainsäädännössä otettu erikseen esille asiaa, jossa yksi avustaja voisi avustaa samanaikaisesti useita henkilöitä. Koska asiaa ei ole kielletty, voi yksittäinen kunta tehdä tästä päätöksen. Erityisesti haja-asutusalueilla asia on merkittävä, koska avustajatyöhön on vaikea saada, henkilöitä, jollei heille voida tarjota työstä riittävää toimeentuloa. Näin haja-asutusalueilla, joissa moni yksittäinen vammainen henkilö saattaa tarvita vain 1-2 tunnin apua päivässä, on perustettu työnantajaryhmiä, jotta voitaisiin turvata avustajan saaminen.

Avustajakeskusten on luonnollisesti helpompi, jos niillä on useita työntekijöitä, järjestää avustajalle kokopäiväisesti työtä.

Luku 3.2. Johtaminen, työnantajarooli

Henkilökohtaisen avun järjestäminen siten, että vammainen henkilö itse toimii työnantajana, ei poikkea periaatteessa mitenkään muista vastaavista työntekijä - työnantaja työsuhteista. Assistentti.info on laatinut asiasta ohjekirjan[4], jossa selvitetään työnantajan vastuut.

Kirjassa otetaan kantaa mm. työtekijän asemaan ja työnantajan vastuuseen, työaikaan, vuosilomaan, palkanmaksuun ja työsopimuksen laatimiseen.

Työsuojeluun liittyen Assitentti.infon on julkaissut Oppaan henkilökohtaisen avustajan työnantajille (INFO -sarja nro 4). Opas perustuu osittain ruotsalaiseen oppaaseen (STIL-osuuskunta). Opas on mukautettu Suomen lainsäädäntöön ja suomalaisiin työsuojelun käytäntöihin. 

Luku 3.3. Kuka järjestää palvelun ?

Vammaispalvelulain 8 d § mukaan henkilökohtaisen avun järjestämistavoista päätettäessä ja henkilökohtaista apua järjestettäessä kunnan on otettava huomioon vaikeavammaisen henkilön oma mielipide ja toivomukset sekä palvelusuunnitelmassa määritelty yksilöllinen avun tarve ja elämäntilanne kokonaisuudessaan. Kunta voi järjestää henkilökohtaista apua:

1) korvaamalla vaikeavammaiselle henkilölle henkilökohtaisen avustajan palkkaamisesta aiheutuvat kustannukset työnantajan maksettavaksi kuuluvine lakisääteisine maksuineen ja korvauksineen sekä muut kohtuulliset avustajasta aiheutuvat välttämättömät kulut;

2) antamalla vaikeavammaiselle henkilölle avustajapalveluiden hankkimista varten sosiaalihuoltolain 29 a §:ssä tarkoitetun palvelusetelin, jonka arvo on kohtuullinen; taikka

3) hankkimalla vaikeavammaiselle henkilölle avustajapalveluita julkiselta tai yksityiseltä palvelujen tuottajalta tai järjestämällä palvelun itse taikka sopimuksin yhdessä muun kunnan tai muiden kuntien kanssa.

Luku 3.4. Henkilökohtaisen avun käyttömäärät

Suomessa Stakes keräsi vuoden 2007 tilastotietoa kunnista siitä kuinka monta tuntia kukin palvelun käyttäjä on saanut henkilökohtaista apua viikossa.[5]

Alle 25 tuntia/viikko 2 300 asiakasta

25–39 tuntia/viikko 1 100 asiakasta

40–54 tuntia/viikko 700 asiakasta

55–69 tuntia/viikko 200 asiakasta

70 tuntia/viikko tai enemmän 200 asiakasta

Yhteensä 4 500 asiakasta

Lisäksi on saatavilla tilastotietoja vuodesta 1989 lähtien siitä, kuinka monta henkilöä on kaiken kaikkiaan käyttänyt palveluja ja vuodesta 2006 lukien palvelun käyttäjät kolmessa ikäryhmässä (0-17, 18-64 ja 65+).

 

Henkilökohtaisen avunsaajien lukumäärä ikäryhmittäin vuosina 1989-2008
	18-64	65 ->	0-17	Totalt
1989				1123
1995				1835
1999				2572
2003				3744
2005				4322
2006	3266	560	757	4583
2007	3623	630	778	5031
2008	3874	755	807	5436

Kuusikkokunnat ovat myös keränneet viime vuosilta systemaattista tietoa vammaispalveluista mukaan lukien henkilökohtaisen avun palvelu[6]

Luku 3.5. Henkilökohtaisen avun palveluntuottajat

Suomessa toimi ennen 1.1.2010 kaksitoista henkilökohtaisen avun tuottajakeskusta Jyväskylässä, Seinäjoella, Vaasassa, Helsingissä (2), Kuopiossa, Joensuussa, Uudessakaupungissa, Turussa, Salossa Tampereella ja Vantaalla.  Neljällä paikkakunnalla, Porissa, Kajaanissa, Kouvolassa ja Lahdessa käynnistetään oma henkilökohtaisen avun keskus vuoden 2010 aikana. Lisäksi Sentteri ry. käynnistää oman palvelukeskusverkon toimintansa vuonna 2010. Ajatuksena on luoda yhteistoimintakeskuksia, joita johtavat vammaiset henkilöt itse työnantajina.

Noin puolet palveluntuottajakeskuksista on yksityisiä ja ne omistaa yleensä jokin vammaisjärjestö, puolet on kunnallisia. Invalidiliitto on saanut Avustajaportin laajentamiseen ja valtakunnallistamiseen Raha-automaattiyhdistykseltä jatkorahoitus vuosille 2008-2011. Projektin aikana Avustajaportti.fi -verkkopalvelu levitetään valtakunnalliseksi 5-6 alueellisen keskuspaikkakunnan kautta.

Asisstentti.info on organisoinut Assistentti.infon yhteyteen henkilökohtaisen avun valtakunnallisen verkoston yhteyteen verkoston henkilökohtaisten avun keskusten jaoston.

Luku 3.6. Palveluun kohdistettua kritiikkiä

Uuden lain voimaantulon jälkeen ei ole vielä esiintynyt mitään odottamatonta kritiikkiä henkilökohtaisen avun järjestämiseen ja toteutukseen. Uutta lakia säädettäessä mm. Suomen kuntaliitto esitti kuitenkin epäilyjä siitä, että henkilökohtaisen avun saajien lukumäärä tulee kasvamaan odotuksia enemmän ja kustannukset saattavat nousta merkittävästi korkeammiksi kuin hallituksen esityksessä oli arvioitu. Toinen ongelmakysymys on ollut kuntatasolla se kuinka palvelut tulisi järjestää mm. kehitysvammaisille henkilöille, jotka osaavat huonosti itse ilmaista palvelutarpeensa ja toisaalta vanhuksille, joiden vaikeavammaisuus saattaa johtua ikääntymisestä.

Sosiaali- ja terveysministeriön asettama vammaispalvelulain muutosten toimeenpanon ohjausryhmä, jonka toimiaika päättyy 31.12.2010, toteutti Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) kanssa syksyllä 2009 sosiaalijohtajille suunnatun kyselyn toiminnan käynnistymisestä. Kysely uudistetaan 2010. THL tulee myös toteuttamaan henkilökohtaiseen apuun liittyvän asiakaskyselyn vuoden 2010 aikana.

Luku 3.7. Mitä kehitystrendejä on nähtävissä ?

Vammaispalvelulain uudistamisen valmistelussa oli tärkeänä asiana hallitusohjelman mukaisesti turvata kansalaisten yhdenvertaisuus vahvistamalla palvelujen käyttäjien oikeuksia sekä toteuttamalla sosiaalitakuu ottamalla asteittain käyttöön palvelutarpeen arvioinnin määräajat keskeisissä sosiaalipalveluissa ja korostamalla palvelusuunnitelman systemaattista käyttöä.

Näiden kolmen asian käyttöönotto ja sovellukset tulevat lähivuosina parantamaan vammaispalvelun asiakaslähtöistä työotetta eli

• Laissa täsmennetään vammaispalvelujen asiakkaan asemaa koskevia menettelytapasäännöksiä. Täsmennykset koskevat kaikkia vammaispalvelun asiakkaita, mutta niiden merkitys korostuu erityisesti niiden vaikeavammaisten asiakkaiden kohdalla, jotka ovat ehdotuksen mukaisesti oikeutettuja henkilökohtaiseen apuun. Vammaispalvelulakiin on lisätty säännös, jossa painotetaan asiakkaan yksilöllisen avun tarpeen huomioon ottamista.

• Sosiaalitakuun laajentamiseksi lakiin on lisätty säännökset asian viivytyksettömästä käsittelystä. Ne koskevat palvelujen ja tukitoimien tarpeen selvittämistä, palvelusuunnitelman laatimista sekä palveluja ja tukitoimia koskevien päätösten tekoa. Seitsemän arkipäivää on määräaika, jonka kuluessa palvelujen ja tukitoimien tarpeen selvittäminen tulee viimeistään aloittaa. Sama määräaika sisältyy myös sosiaalihuoltolain, toimeentulotuesta annetun lain ja lastensuojelulain viivytyksetöntä käsittelyä koskeviin säännöksiin.

• Palvelutarpeen selvittäminen on välttämätön osa yksilöllisen palvelusuunnitelman valmisteluprosessia. Palvelusuunnitelman laatimiselle ei ole asetettu määräaikaa, mutta suunnitelma on laadittava viivytyksettä. Palveluja ja tukitoimia koskevat päätökset on tehtävä ilman aiheetonta viivytystä ja viimeistään kolmen kuukauden kuluessa siitä kun palvelua tai tukitointa koskeva hakemus on esitetty sosiaalipalveluista vastaavalle viranomaiselle. Kolmen kuukauden määräaika on yhdenmukainen muun muassa toimeentulotuesta annetussa laissa päätöksen teolle säädetyn määräajan kanssa.

Näiden muutosten tavoitteena oli vahvistaa vammaisen henkilön yksilöllisen avuntarpeen ja elämäntilanteen huomioonottamista palveluista ja tukitoimista päätettäessä. Lailla pyritään myös lisäämään asiakkaiden yhdenvertaisuutta ja vahvistamaan asiakkaiden oikeudenmukaista kohtelua sekä yhdenmukaistamaan päätöksentekoa eri kunnissa.

Toinen kehityssuunta on ollut parantaa kehitysvammaisten henkilöiden asemaa henkilökohtaisen avun saamisessa. Kehitysvammaisen henkilön saattaa olla vaikeata ilmaista itse henkilökohtaisen avun tarvettaan. Tämän ongelman ratkaisemiseksi tarvitaan koulutettuja henkilöitä, jotka voivat tulkita kehitysvammaisen henkilön ilmaiseman henkilökohtaisen avun tarpeen ja kouluttaa myös kunnan sosiaalityöntekijät käyttämään tätä erityispalvelua.

Uusi kehityssuunta on myös se, että henkilökohtaisen avun tarvitsijat, jotka toimivat työnantajina ovat perustaneet oman ammattiyhdistyksensä Henkilökohtaisten avustajien työnantajien liitto Heta:n. Liitto on päättänyt hakea Erityispalvelujen työnantajaliitto ry:n jäseneksi.