Luku 7. Lyhyt yhteenveto
Henkilökohtainen apu on ollut Suomessa käytössä lakisääteisenä palvelumuotona vammaispalvelu-lain säätämisestä 1987 alkaen. Palvelu on kehittynyt siten, että vuonna 2008 henkilökohtaisen avun käyttäjiä on ollut 5436 henkilöä.
Vammaispalvelulain uudistuksen yhteydessä haluttiin muuttaa henkilökohtainen apu vammaispalvelulain taloudellisen tuen kategoriasta subjektiiviseksi oikeudeksi eli kunnan erityisen järjestämisvelvollisuuden piiriin. Tämä muutos oli tarpeen niin vammaispoliittisesti kuin vuonna 2000 voimaanastuneen perustuslakiuudistuksen johdosta.
Lainsäädännön uudistuksen myötä henkilökohtaisen avun saamisen ehtoja on täsmennetty. Uutena elementtinä oli mm. se, että vaikeavammaisen henkilön tulee itse pystyä määrittämään tarvitsemansa apu 1) päivittäisissä toimissa; 2) työssä ja opiskelussa; 3) harrastuksissa; 4) yhteiskunnallisessa osallistumisessa; tai 5) sosiaalisen vuorovaikutuksen ylläpitämisessä. Tämä avun määrittämisen vaatimus tarkoittaa sitä, että esimerkiksi kehitysvammaisen henkilön oman mielipiteen esittämiseen palvelutarpeesta saattaa edellyttää avustamista. Lisäksi katsottiin, että pelkän ikääntymisen johdosta aiheutunut toimintakyvyn alentuma ja vaikeavammaisuus eivät oikeuta tämän palvelun saamiseen. Tämän lainkohdan tulkinta tulee olemaan kuntatasolla ongelmallista.
Uuden lainsäädännön voimaantulo aiheuttaa luonnollisesti aina entisten käytäntöjen tarkistamista ja uusien toimintatapojen kehittämistä. Lainsäädännön toteutuksen ohjaamiseksi kuntatasolla on julkaissut sosiaali- ja terveysministeriö kuntainfo-kirjeen[1] ja Suomen kuntaliitto oman yleiskirjeensä[2]. Asisstentti.info on myös vammaisten henkilöiden omana organisaationa julkaissut asiaan liittyvää aineistoa[3].
Sosiaali- ja terveysministeriö on lisäksi asettanut vammaispalvelulain muutosten toimeenpanon ohjausryhmän. Ohjausryhmän tehtävänä on osaltaan varmistaa lain toimeenpanon yhteydessä hyvien käytäntöjen kehittäminen. Eräs instrumentti tulee olemaan vuodenvaihteessa 2010-11 sosiaaliportissa julkaistava vammaispalvelun käsikirja, johon kootaan tietoa vammaispalvelusta kansallisella tasolla (www.sosiaaliportti.fi).
Viime kädessä kuntien käytäntöä tulee kuitenkin ohjaamaan muodostuva oikeuskäytäntö. Valitukset kunnan sosiaalilautakunnalle, hallinto-oikeuksille ja korkeimmalle hallinto-oikeudelle luovat omalta osaltaan ajan mittaan lain tulkinnan raamit kuntapäättäjiä varten.
Ehkä on lopuksi syytä todeta, että käsite Brukarstyrd Personlig Assitans (BPA) ei ole vielä vakiintunut suomenkieleen. Käyttäjälähtöinen henkilökohtainen apu (KHA) saattaisi kuitenkin olla myös suomenkielessä varsin hyvä termi kuvaamaan sitä toimintaa, jota tässä halutaan tarkoittaa.
